Luumäen Rasti

1986 perustettu suunnistusseura

Valvojan lausunto - Luumäki-rastit 2018

Suunnistus on parhaimmillaan kun kädessä on laadukas kartta, jalan alla nopea ja hyväkulkuinen maapohja, edessä sopivan haastava rata ja rastit löytyvät yhtä helposti kuin jääkaapin ovi jouluyönä. Luumäellä kaikki ensin mainitut puitteet ovat ainakin kohdallaan, viimeinen jääköön jokaisen juoksijan omalle vastuulle.

Kilpailumaasto on erinomaisen mukavapohjaista kangasmetsää, jossa askel voi nuolla maanpintaa matalana liitäen. Vain paikoitellen hakkuujäte laittaa polven nousemaan korkeammalle. Jääkausi on muotoillut maastoon sopivasti kumpareita ja notkoja sekä raahannut kiviä sopiviin paikkoihin, jotta ratamestarille on muodostunut hyviä kohteita rastien sijoitteluun. Paikoitellen näkyvyys on melkein liian hyvä kun kartan kohteet paistavat jo kaukaa kilpailijan hien täyttämiin silmiin. Tänä vuonna ei ole edes tarjolla kokeneille Luumäen kävijöille tutuksi tulleita pitkiä suon ylityksiä, mutta siitä ei toivottavasti monikaan pahastu.

Kartoittajalla on useissa paikoissa ollut selvänä haasteena se, mitä kohteita kartalle piirtäisi kun maasto on täynnä vieri vieressä olevia kartoituksen kriteerit täyttäviä kohteita. Haaste on kuitenkin selätetty hyvin ja lähdössä jokaisen kouraan löytyy laadukas ja maastosta oikean kuvan antava kartta.

Radat kiertelevät maaston parhaita kohtia tarjoten vaihtelevia ja kipakoita haasteita. Kartan halkova joki sumputtaa ajoittain kilpailijat samaan kohtaan ylitystä varten, kunnes heti joen toisella puolella väki säntää taas eri suuntiin kuin sorsaparvi. Tässä vaiheessa telkät erottuvat joukosta ja kiitävät rastille.

Muita suunnistuksen osa-alueita unohtamatta tämän kisan voiton avaimet voidaan tiivistää kahteen sanaan; vauhdinpito ja rastinotto. Vauhdikas maasto tarjoaa ja vaatii kovaa vauhtia koko matkan ajan, mutta vauhdikkaan rastivälin jälkeen rastinotto voi osoittautua hyvinkin vaativaksi. Kovalla vauhdilla rastia kohti, hetkeksi vauhtia maltillisemmaksi ja hallittu rastinotto tuottaa varmasti hyviä tuloksia. Näiden vinkkien kautta toivotan kaikille onnistunutta ja nautinnollista suunnistusta!

Panu Karhu, Ylämaan Pyrkijät